Minusta
Metodini on ratkaisukeskeinen ja minulla on pitkä kokemus urakonsultoinnista sekä eri-ikäisten ihmisten elämän solmujen aukaisemisesta. Käytännöllisen filosofian ja oikeustieteen koulutukseni sekä työkokemukseni niin esimiehenä kuin johdon ja asiantuntijoiden rekrytoijana antavat näkökulmaa arjen erilaisiin tilanteisiin.
Kaikki tapaamiset ovat online, joten palveluni on paikkariippumatonta.
Asiakkaiden kertomaa:
Tulin kuulluksi, sain kerrottua mieltäni painavan asian ja koin, että minua kuunneltiin.
Jaanalla on lempeä, mutta määrätietoinen ote. En ymmärrä, miten hän sen teki, mutta hän ohjasi minut pois negatiivisuuden noidankehästä kohti ratkaisuja.
En kokenut Jaanan kysymyksiä tungettelevina, vaikka hän saattoi sanoa asioita myös suoraan. En jaksa liiallista paapomista, joten kiertely ja kaartelu eivät ole minun juttuni.
Olin tapaamisen alussa ‘maani myynyt’ eli en uskonut muutokseen, mutta jotakin tapahtui keskustelun aikana: lähdin pois optimistisena, toimintasuunnitelma henkisessä takataskussani. Tajusin, että kestävä muutos alkaa pienin askelin.
Uusi suunta haussa?
Elämä kutsuu uuteen suuntaan – mutta mihin tästä risteyksestä oikein käännytään?
Tuntuuko, että jokin on pielessä… mutta et ihan osaa sanoa mikä? Ehkä kaikki näyttää ulospäin ihan hyvältä, mutta sisälläsi kuuluu hiljainen (tai välillä vähän kärttyinen) ääni: "Tämä ei voi olla vielä tässä. Missä se minun juttuni oikein on?"
Ehkä elämä on ollut pitkään muiden tarpeiden ja velvollisuuksien juhlaa – ja sinä olet ollut tarjoilijana. Ehkä nykyinen roolisi (työssä, kotona, elämässä) tuntuu liian ahtaalta. Ehkä haluaisit sanoa “ei”, mutta sanot “kyllä” lisävastuille.
Jos tunnet, että nyt voisi olla aika selkeyttää ajatuksia, ottaa oma tila takaisin ja suunnitella tulevaa – vaikka ilman kristallipalloa – niin tässä ollaan. Yhdessä löydetään suunta, joka tuntuu omalta. Muutoksen ei tarvitse olla massiivinen – se voi alkaa yhdestä lempeästä mutta määrätietoisesta askeleesta.
Katso lisää täältä ja ota yhteyttä – seuraava luku voi alkaa hauskemmin kuin arvaatkaan.